Kuusakoski Groupiin kuuluva Alteams laajenee Puolaan


Kuusakoski Groupiin kuuluva valimoliiketoimintaa harjoittava Alteams Group on tehnyt päätöksen laajentua Puolaan. Tarkoitus on aloittaa uuden tehtaan rakentaminen alkuvuodesta 2013. Hanketta johtaa Heikki Heinänen. Tuotannon on määrä alkaa vaiheittain kesän aikana. Päätöksen taustalla on tarve palvella eurooppalaisia asiakkaita paikallisesti.

”Erityisesti telekommunikaatiopuolen lisääntyvien toimitusnopeus- ja joustavuusvaatimusten sekä kustannussäästöjen vuoksi asiakkaat haluavat nykyisin paikallisen alihankintaketjun lähelle tuotantoyksiköitään. Alteams täyttää nämä asiakkaiden vaatimukset jo Kiinassa ja Intiassa, mutta Euroopassa emme ole olleet riittävän kilpailukykyisiä itäeurooppalaisia kilpailijoita vastaan”, kertoo Alteams Groupin toimitusjohtaja Asko Nevala.

Puola valikoitui uuden tehtaan sijaintipaikaksi erityisesti siksi, että se on kustannuksiltaan kilpailukykyinen ja logistisesti lähellä useimpia Alteamsin eurooppalaisia asiakkaita. Lisäksi Alteamsilla on Puolassa saatavilla kattava alihankintaverkosto mm. telekommunikaatio-osien elektrolyyttistä pinnoittamista varten.




Lisätietoja: Risto Pohjanpalo, yhteiskuntasuhteiden johtaja, p. 020 781 7304