2.9.2025

Kuusakoskelle kultamitali EcoVadis-arvioinnissa

Kuusakoski ansaitsi kultatason mitalin EcoVadis-arvioinnissa. Pistemäärämme parani merkittävästi, ja sijoituimme arvioitujen yritysten joukossa maailman parhaimman 2 prosentin joukkoon.

Yritysten toimitusketjujen vastuullisuutta kansainvälisesti arvioiva EcoVadis on myöntänyt Kuusakoski Oy:lle kultatason tunnustuksen. Kuusakoski sijoittui maailman parhaimman 2 prosentin joukkoon, kun viime arvioinnissa sijoituimme parhaimman 6 prosentin joukkoon. Kultatason mitali myönnetään yrityksille, jotka sijoittuvat arvioinnissa parhaimman 5 prosentin joukkoon, joten Kuusakosken sijoitus parhaimman 2 prosentin joukkoon ylittää tämän rajan selvästi.

"Olemme tehneet paljon töitä koko konsernissa vastuullisuutemme, sen mittaamisen ja näkyväksi tekemisen eteen. Tämä saavutus tuntuu upealta, ja on yhteistyön tulos", sanoo vastuullisuusjohtaja Tuomas Haikka.

JATKUVAA PARANTAMISTA

EcoVadis on maailmanlaajuisesti tunnustettu vastuullisuuden mittari. Saavutus kuvastaa Kuusakosken sitoutumista ympäristövastuuseen, sosiaaliseen vastuuseen ja liiketoiminnan eettisyyteen.

Parannusta tuli tällä kierroksella erityisesti työolosuhteiden ja ihmisoikeuksien sekä kestävän hankinnan käytäntöjen kategorioissa.

EcoVadis-arvioinnin tulokset perustuvat neljään pääkategoriaan: ympäristö, työolosuhteet ja ihmisoikeudet, eettinen liiketoiminta sekä kestävän hankinnan käytännöt.

Kuusakoski sai jälleen erinomaiset pisteet ympäristökategoriasta, ja ylitti reilusti jokaisen kategorian keskiarvon. Parannusta tuli tällä kierroksella erityisesti työolosuhteiden ja ihmisoikeuksien sekä kestävän hankinnan käytäntöjen kategorioissa.

”Kultatason saavuttaminen ja nousu maailman parhaimman 2 prosentin joukkoon kertoo, että pitkäjänteinen työmme vastuullisuuden kehittämiseksi tuottaa tulosta. Tämä ei ole vain tunnustus menneestä, vaan vahva viesti asiakkaillemme ja kumppaneillemme siitä, että olemme sitoutuneet jatkuvaan parantamiseen ja kestävän kehityksen edelläkävijyyteen.”

Kuusakosken tavoitteena on jatkossakin olla alansa johtava toimija kestävän kehityksen saralla. Ecovadis-tulos on yksi konkreettinen tapa osoittaa tämä.

Lue lisää siitä, miten työskentelemme vastuullisuuden eteen.