Keravan kaupunki liputtaa luotettavuuden, helppouden ja kokonaisvaltaisuuden puolesta

Keravan kaupunki on käyttänyt kunta-autojärjestelmää jo vuodesta 2010 lähtien. 

"Olemme käyttäneet järjestelmää 'aina'. Vastaavaa toimijaa ja järjestelmää ei ole. Systeemi on luotettava ja aukoton eikä tarvitse jännittää, että vahingossa laittaisi auton romutukseen. On myös kätevää, että kaikki toimijat ovat samassa järjestelmässä. Aiemmin autot menivät omalle varikollemme, mutta tilapuutteen takia siirsimme senkin toiminnan Kuusakoskelle. Suosittelen järjestelmää, kannattaa ehdottomasti tutustua ja kokeilla.”

Sirpa Meriläinen
Hallintosihteeri, kunta-autojärjestelmän pääkäyttäjä
Keravan kaupunki

Sirpa Meriläisen kolmen kärki

1
Luotettavuus

"Systeemihän on aukoton, mikään ei voi mennä niin sanotusti vihkoon. Järjestelmä ilmoittaa selvästi, kun auto siirtyy kunnan omistukseen. Ei ole mahdollista laittaa romuksi sellaista mitä ei voi laittaa. Kaikki toiminnot jäävät myös ajoneuvolistaan arkistoon. Jos vaikka peruutan siirtokehotuksen, siitä jää merkintä. Joskus auto on kadonnut ja on voitu sitten todentaa, että kunta ei ole siirtänyt autoa."

Varaa esittely

Ymmärrämme, että sikaa ei pidä ostaa säkissä - palveluumme kuuluu aina järjestelmän ilmainen koekäyttö.

2
Helppous

"Järjestelmä ohjaa käyttäjäänsä eteenpäin, ei voi hyppiä eikä loikkia. Koska hinausliike on myös järjestelmässä, niin varastosiirtopäätöksen jälkeen tieto siirtyy kuvineen kaikkineen napin painalluksella heille. Järjestelmästä saa myös kaikki viralliset dokumentit tulosteina kolmella kielellä."

Sirpa miettii myös, miksi tämä ei ole kaikissa kunnissa käytössä. "Mitä ihmettä käytätte nyt? Ja miksi? Ei kai kukaan manuaalisesti tee?"  

Varaa esittely

Ei sitoutumista pitkiin sopimuksiin, vaan palvelu jatkuu kuukauden irtisanomisajalla niin kauan kuin palvelun ostaja haluaa.

3
Kokonaisvaltaisuus

"Meillä järjestelmää käytetään kattavasti, ja sillä hoituvat niin siirtokehotukset, sekä varasto- ja romuautojen siirrot. Raportteja tulee myös seurattua säännöllisesti, esimerkiksi kuinka paljon siirtokehotuksia tehdään. Järjestelmän lisäksi tärkeää on myös toimiva yhteistyö Kuusakosken työntekijöiden kanssa, joista monista on tullut jo tuttuja. Olemme käyneet jopa tutustumassa Kuusakosken Hyvinkään varikkoon."

Varaa esittely

 

Hero-kuva: Keravan kaupunki / Aki Rask

Keravan kaupunki arvostaa myös palvelun maltillista ja selkeää kuukausihinnoittelua. 

Lue lisää kunnille tarjoamastamme autokierrätyspalvelusta

Tarjoamme kunnille Kunta-auto -tietojärjestelmää, josta voi helposti luoda uusia ilmoituksia, seurata sekä hallinnoida koko prosessia (ajoneuvojen siirrot, varastointi, romutus ja raportointi). Hoidamme myös romuajoneuvojen kierrätyksen vastuullisesti Suomessa omissa prosesseissamme.

Lue lisää palvelusta täältä