Kuusakoski osti Kivikolmio Oy:n osakekannan


Kuusakoski Oy osti Kivikolmio Oy:n osakekannan 1.3.2013 tehdyllä yrityskaupalla. Kivikolmio on betoni-, tiili- ja asfalttijätteen kierrätykseen ja murskaukseen erikoistunut yhtiö, jonka toimialueena on koko Suomi. Kauppa vahvistaa Kuusakosken asemaa johtavana rakennusjätteen käsittelijänä ja tukee Energia & jäte liiketoiminnan kasvutavoitteita.

Kivikolmio Oy on perustettu vuonna 2003, mutta toiminta on aloitettu jo vuonna 1992 osana toista yhtiötä. Sen kotipaikka on Raisio. Yrityksen liikevaihto viimeisimmällä tilikaudella oli noin 5,3 M€ ja se työllistää noin 20 henkilöä.

Yritys jatkaa liiketoimintaansa Kuusakoski-konserniin kuuluvana itsenäisenä yhtiönä. Yhtiön toimitusjohtajana jatkaa Jukka Tanner.




Lisätietoja: Petri Virtanen, johtaja, Pohjois-Eurooppa, puh. 020 781 7403