Romulla pallo pyörimään


Romunkeräys voi olla juniorijalkapallojoukkueelle oiva tulonlähde, jonka ansiosta pelaajien kausimaksut voidaan pitää pieninä. Tämän on havainnut Oulunsalon–Kempeleen yhteisjoukkue Ajax-OsPa T97 järjestettyään jo kolmena keväänä romunkeräyskampanjan. Vaivannäöstä on kilahtanut joukkueen kassaan mukavasti rahaa, kertoo kampanjan käytännön organisoinnista vastannut Meri Sirkeinen.

Työnjako on ollut selvä: Joukkueen tytöt ja heidän vanhempansa ovat vuosittain jakaneet 10 000 mainosta, vastuuvanhemmat ovat päivittäin siivonneet lavojen ympäristöä ja tilanneet välityhjennyksiä, ja Kuusakoski on hoitanut lavojen tyhjennykset, parhaimmissa keräyspisteissä jopa useita saman päivän aikana.

Ajax-OsPa T97:n romunkeräyskampanjat ovat osa Kuusakosken ja Palloliiton yhteistyötä, jolla Kuusakoski kantaa yhteiskuntavastuutaan opettamalla nuoria kierrättämään ja tukee juniorijalkapalloilua. ”Yhteistyö ei ole meille liiketoimintaa, vaan tapa opettaa nuoria vastuullisuuteen ja saattaa yhtiömme toimintaa lähelle tavallisia kansalaisia”, sanoo Kuusakosken palvelujohtaja Ari Turunen.

Kuusakoski ja Palloliitto sopivat kampanjan hyvitysten reunaehdot vuosittain. Vuonna 2013 Kuusakoski maksoi 500 euron kynnysrahan niille 20 joukkueelle, jotka ilmoittautuivat kampanjaan ensimmäisinä. Kaikki mukaan lähtevät seurat saavat tietysti korvauksen keräämästään romusta sekä muutaman koottavan harjoitusmaalin.