31.5.2022

Kuusakoski Group Oy:n vuosikertomus on julkaistu

Vuosi 2021 oli meille menestyksekäs monella tapaa. Kierrätysliiketoiminnan liikevaihto kasvoi yli 50 % edellisvuoteen verrattuna. Uusi aikakauslehtimäinen vuosikertomuksemme kokoaa yksiin kansiin niin vuoden kohokohdat kuin ensimmäisen globaalin vastuullisuusraporttimme.

Kuusakoski Group Oy:n vuosikertomus sisältää kierrätys- ja valimoliiketoimintojen vuosikatsaukset, hallituksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen sekä tilintarkastuskertomuksen. Lisäksi vuosikertomus sisältää teemaosion ja vastuullisuusraportin.

”Vuosi 2021 oli konsernissa vahvan kehittymisen ja kasvun vuosi. Se oli myös yksi historiamme menestyksekkäimpiä sekä taloudellisesti että toiminnallisesti”, kirjoittaa Kuusakoski Group Oy:n hallituksen puheenjohtaja Johan Kronberg vuosikertomuksen esipuheessa.

Toimintamme päästösäästöt eli hiilikädenjälki oli vuonna 2021 suurempi kuin koskaan aiemmin, niin absoluuttisesti kuin suhteessa hiilijalanjälkeemme.

Vuosikertomuksen perinteisessä teemaosiossa kerromme tällä kertaa erityisesti Energia ja jäte -liiketoiminnastamme. Erilaisten artikkeleiden kautta äänen saavat paitsi työntekijämme myös asiakkaamme.

MATERIAALIEN HYÖDYNTÄMISASTE HUIMAT 96,8 %

Mukana vuosikertomuksessa on myös ensimmäinen GRI-ohjeiston mukaisesti tehty vastuullisuusraportti, joka kattaa kierrätysliiketoimintamme toiminnan suurilta osin globaalisti. Siinä avataan vastuullisuusohjelmaamme sekä kerrotaan tarkemmin niistä käytännön teoista, joita olemme tehneet vastuullisuuden eteen vuonna 2021.

Vuonna 2021 käsittelimme yhteensä 1 178 555 tonnia materiaaleja. Meille toimitettujen materiaalien kokonaishyödyntämisaste oli huimat 96,8 %. Lisäksi toimintamme päästösäästöt, eli hiilikädenjälki, oli suurempi kuin koskaan aiemmin – niin absoluuttisesti kuin suhteessa hiilijalanjälkeemme.

Liikevaihtomme vuonna 2021 oli 625,9 miljoonaa euroa, ja se kasvoi edellisvuoteen verrattuna yli 50 %.

Haluamme panostaa sähköiseen lukukokemukseen, ja julkaisemme vuosikertomuksen ensimmäistä kertaa selailtavana näköislehtenä.

Antoisia lukuhetkiä!

Lue suomenkielinen vuosikertomus tästä.

Read the Annual Report in English here.

 

Kaipaatko lisätietoja? Ota yhteyttä vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Tuomas Haikkaan, tuomas.haikka@kuusakoski.com, p. +358 40 749 4218.