25.5.2022

Kannaksen lukion kuvataidelinjan opiskelijat tutustuivat kierrätykseen taiteen keinoin

Ilmassa oli jo kesälomatunnelmaa, kun Kannaksen lukion ensimmäisen vuosikurssin oppilaat vierailivat Ekopark Lahti -kierrätyslaitoksellamme toukokuussa.

Noin kaksikymmenpäinen iloinen joukko poseeraa koko seinän levyisen teossarjan edessä aurinkolasit päässä. Hetkeä aiemmin tila on täyttynyt hyväntuulisesta puheensorinasta runsaan aamiaisbuffetin parissa.

Kyseessä on Kuusakosken ja Kannaksen lukion lukuvuoden 2021–2022 yhteistyön loppuhuipentuma: retki Ekopark Lahti -kierrätyslaitokselle. Teos on oppilaiden ideoima ja toteuttama neliosainen maalaussarja, joka kertoo Kuusakosken kierrätystarinaa.

”Tällainen taiteen ja ympäristön vuoropuhelu on ollut meille todella antoisaa ja mielestäni Kuusakoskelta aivan mahtavaa toimintaa. Projekti on myös loistava esimerkki siitä, kuinka taiteellisen toiminnan avulla voidaan lisätä tietoisuutta ympäristöasioista”, iloitsee kuvataideopettaja Taina Laakkonen.

"OLI RASKASTA MUTTA KIVAA"

Suuri neliosainen seinämaalaussarja maalattiin joulukuun 2021 ja huhtikuun 2022 välisenä aikana Kannaksen lukion työpajatilassa. Maalaamiseen osallistui 30 kuvataidelinjan ykkösvuosikurssilaista ja sitä tehtiin etupäässä oppituntien ulkopuolella, usein perjantai-iltapäivisin.

"Työskentelyn lomassa opiskelijoille on avautunut uusia näkymiä metallien kierrätyksen merkityksestä."

”Yhteistyö on ollut kiinnostavaa ja työskentely valitun aiheen parissa erilainen ja perinteisestä koulutyöstä poikkeava. Työskentelyn lomassa opiskelijoille on avautunut uusia näkymiä metallien kierrätyksen merkityksestä”, kertoo kuvataideopettaja Leena Valtonen.

Ensimmäisen vuosikurssin opiskelija Iris Aromaa on samoilla linjoilla: ”Maalauksen tekeminen oli raskasta mutta kivaa. Prosessi oli pitkä ja vei aikaa, mutta se ei haitannut.”

Kannaksen lukio work in progress seinämaalaus.jpg
Valtavaa seinämaalaussarjaa työstettiin etupäässä oppituntien ulkopuolella

Niin ikään ykkösvuosikurssilainen Roope Erkan pitää tärkeänä, että projekti tarjosi tilaisuuden oppia paitsi lisää kierrätyksestä myös uusista taiteen tekemisen tekniikoista ja välineistä. Myös jaossa olleet Kuusakoski-logolla varustetut aurinkolasit saavat hymyilemään: ”Hyvä aamiainen ja peukku aurinkolaseille!”

MINUN LAHTENI -YMPÄRISTÖTAIDETAPAHTUMA KIRVOITTI YHTEISTYÖHÖN

Kuusakosken ja Kannaksen lukion yhteistyö sai alkunsa elokuussa 2021, kun kuvataideopettaja Leena Valtonen etsi metalliromua ykkösvuoden opiskelijoiden kanssa yhdessä ideoituihin hyönteisiä kuvaaviin teoksiin.

”Tavoitteenamme oli toteuttaa hyönteisarmeija Minun Lahteni -ympäristötaidetapahtumaan Pikku-Veskun nurmikentälle. Tämä toteutui hienosti Kuusakoski Oy:n kierrätysmetalliromua hyödyntäen. Hyönteiset herättivät kiinnostusta ja ihmetystä Pikku-Veskun puistossa lokakuussa 2021”, kertoo Valtonen.

Teoksissa käytetyt metallit kerättiin Kuusakosken Heinolan-tehtaalta

Kuusakosken käyttöpäällikkö Jarkko Lahti innostui hyönteisistä, ja ne matkasivat Kuusakosken Heinolan-tehtaille mediastakin tuttuun* ”perhospenkereeseen”. Yhteistyö syveni, kun Lahti esitteli kierrätystoimintaamme Valtoselle ja hänen kollegalleen Taina Laakkoselle.

Kannaksen lukion kuvataidelinjan opiskelijat valmistivat tilauksestamme metallikierrätysromusta myös pienikokoisia taideteoksia Ekopark Lahti -laitoksemme toimistotilojen seinille syksyn 2021 aikana. Työhön osallistui noin 30 opiskelijaa eri luokkatasoilta. Teoksissa käytetyt metallit kerättiin Kuusakosken Heinolan-tehtaalta.

Kannaksen lukio hyönteisarmeija.jpg
Hyönteisarmeija löytyy nykyään meluvalliltamme Heinolan-tehdasalueemme kupeesta

*ks esim. Kuusakoskelle Heinolaan rakennettavat meluvallit auttavat harvinaisia perhosia ja Kuusakosken meluvalliin kylvettiin 21 eri kasvilajin siemeniä, kuten uhanalaista idänkurhoa – kasvien toivotaan myös houkuttelevan perhosia 

Tutustu Ekopark Lahti -kierrätyslaitokseemme virtuaalisesti